Sijaistoimijat: kun Teheran horjuu, kertakäyttöiset jäävät
Toinen johtaja piileskelee Iranissa, toinen istuu Turkin vankilassa. Verkostot iskevät silti — ja se kertoo, miksi uhka ei katoa isännän mukana.
Kun rikollisverkosto muuttuu valtion aseeksi, sen voima ei ole johtajissa eikä jäsenyydessä. Se on siinä, ettei ketään tarvitse tietää, kenelle työskentelee.
Kolme Norjan kansalaista, taustaltaan irakilaisia veljeksiä, kävelivät Yhdysvaltain Oslon-suurlähetystön konsulaattiosaston edustalle 8. maaliskuuta 2026 kello yksi aamuyöllä. Heillä oli mukanaan reppu, jossa oli räjähde. Räjähdys vaurioitti konsulaatin ovea. Ketään ei loukkaantunut. Tunteja myöhemmin suurlähetystön Google Maps -sivulle ilmestyi video edesmenneestä Iranin johtajasta Ali Khameneista, mukana persiankielinen viesti: ”Olemme voitokkaita.”
Ajoitus on se, mikä tekee iskusta merkittävän. Se tapahtui kymmenen päivää sen jälkeen, kun Khamenei oli saanut surmansa yhdysvaltalais-israelilaisessa ilmaiskussa 28. helmikuuta 2026. Iskun tekijät eivät juhlineet elävää johtajaa vaan kuollutta — ja tekivät sen valtion nimissä, joka oli juuri menettänyt päänsä. Norjan turvallisuuspoliisi PST oli varoittanut tästä mahdollisuudesta kuukautta aiemmin: että Iran voisi käyttää rikollisverkostoja sijaistoimijoina Norjassa.
Tämä on artikkelisarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa seurattiin kokaiinia — sitä reittiä, jolla eteлäamerikkalaisten kartellien tuote saapuu Pohjolan satamiin, myös Vuosaareen. Tämä osa seuraa toista virtaa, joka kulkee samoja verkostoja pitkin mutta palvelee aivan toista isäntää: valtiota. Kysymys, johon tämä osa vastaa, on se, joka jäi ensimmäisen osan lopussa auki. Sama infrastruktuuri — samat ihmiset, samat asunnot, samat viestikanavat — ei kuljeta pelkästään huumeita. Se myös iskee. Ja kun sen tilaaja ei olekaan kartelli vaan valtio, kyse ei ole enää rikollisuudesta vaan turvallisuuspolitiikasta.
Kettu ja Mansikka
Ruotsalaisen järjestäytyneen rikollisuuden kaksi tunnetuinta hahmoa tunnetaan lempinimillä. Rawa Majid on Kettu — ruotsinkielinen räv, joka muistuttaa hänen etunimensä alkua. Ismail Abdo on Mansikka, Jordgubben. He olivat aikoinaan läheisiä liittolaisia ja johtivat yhdessä Foxtrot-verkostoa, joka nousi Uppsalasta Ruotsin merkittävimmäksi huumeiden jakelijaksi. Sitten he riitaantuivat.
Välirikko muuttui verikostoksi syyskuussa 2023, kun Abdon äiti ammuttiin kotiinsa Uppsalaan. Abdo irrottautui Foxtrotista ja perusti oman verkostonsa, Rumban. Siitä alkoi kahden verkoston sota, joka on tuottanut Ruotsiin sarjan ampumisia ja räjäytyksiä — ja tehnyt maasta, joka aikoinaan tunnettiin matalasta rikollisuudestaan, yhden Euroopan korkeimman henkirikostason maista.
Molempien reitit päättyivät lopulta ulkomaille. Majid pidätettiin Iranin poliisin toimesta lähellä Turkin rajaa lokakuussa 2023, mutta myöhempien tietojen mukaan hänet vapautettiin tai hän välttyi säilöönotolta. Hänen uskotaan piileskelevän Iranissa, syntymämaassaan. Yhdysvallat ja Britannia ovat asettaneet hänet pakotteisiin ja syyttävät häntä työskentelystä Iranille — juutalais- ja israelilaiskohteiden iskuissa Euroopassa. Abdo puolestaan pidätettiin heinäkuussa 2025 Turkin Adanassa yhteisoperaatiossa, jossa olivat mukana Ruotsi, Norja ja Turkki. Samalla otettiin kiinni 18 muuta ja takavarikoitiin satojen miljoonien kruunujen arvosta omaisuutta.
Tässä on ensimmäinen havainto, joka kannattaa pitää mielessä. Kummankaan verkoston johtaja ei ole ollut Ruotsissa vuosiin. Toinen on valtion suojissa, toinen vankilassa. Ja silti molemmat verkostot toimivat. Maaliskuussa 2026 eräältä huumekauppiaalta löydetyt kaksi puhelinta paljastivat globaalin verkoston, ja lounais-Ruotsista takavarikoitiin vähintään 200 kilon kokaiinierä, jonka poliisi kytki Foxtrotiin. Johtajat ovat poissa; koneisto jää.
Kun tukikohta hajoaa
Kesällä 2026 tapahtui jotakin, mitä harva odotti. Ruotsin ampumistilastot alkoivat romahtaa. Heinäkuussa maan suurin päivälehti Svenska Dagbladet raportoi, että poliisi näkee rikollisverkostojen sisäisissä viestiketjuissa toistuvan viestin: ”Olemme valmiit Ruotsissa nyt.” Kasvanut poliisipaine ja syvempi kansainvälinen yhteistyö olivat tehneet Ruotsista liian hankalan toimintaympäristön. Vuodesta 2026 oli tulossa vähäisimpien ampumisten vuosi sitten kun mittaus alkoi 2017, ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018 maa koki kolme kuukautta ilman yhtään kuolemaan johtanutta ampumista.
Ruotsin valtiovallan näkökulmasta tämä on voitto. Mutta se on myös kysymys. Jos verkostot päättävät olevansa ”valmiita Ruotsissa”, minne ne menevät? Rikollinen infrastruktuuri ei häviä sen takia, että se muuttaa maasta. Se siirtyy. Ja se vie mukanaan sekä kokaiinireitit että iskukapasiteetin — molemmat samassa paketissa, koska ne kulkevat samojen ihmisten kautta.
Tämä on juuri se kohta, jossa Suomi ja Norja lakkaavat olemasta sivustakatsojia. Kun paine kasvaa yhdessä Pohjoismaassa, verkostot etsivät naapureista vähemmän valvottua maaperää. Foxtrotin on jo dokumentoitu toimivan Oslossa ja Trondheimissa. Ja kuten sarjan ensimmäisessä osassa nähtiin, Suomi on samalla kokaiinireitillä — vuosia Norjaa jäljessä, mutta samalla reitillä.
Brändinimi ilman organisaatiota
Iranin sodan alkuvaiheessa, maaliskuussa 2026, ilmestyi uusi nimi: HAYI — Harakat Ashab al-Yamin al-Islamia. Se otti vastuulleen sarjan tuhopolttoja ja räjähdeiskuja juutalaisia, israelilaisia ja länsimaisia kohteita vastaan eri puolilla Eurooppaa. Turvallisuusanalyytikot kuvaavat sitä erikoisella termillä: se on brändinimi-organisaatio. Se ei toimi perinteisenä hierarkkisena ryhmänä, jolla on jäsenkortit ja komentoketju, vaan pikemminkin etikettinä — nimenä, jonka alla iskuja otetaan vastuulleen, levitetään pelkoa ja ylläpidetään operatiivista epäselvyyttä.
Tämä rakenne palvelee valtiollista tilaajaa täydellisesti. Kun iskun takana ei ole tunnistettavaa organisaatiota vaan pelkkä nimi ja joukko toisistaan tietämättömiä tekijöitä, valtio voi etäännyttää itsensä teosta. Ei ole jäsenlistaa jäljitettäväksi, ei komentoketjua purettavaksi. On vain teko ja nimi — ja niiden välissä tyhjyys, jota mihinkään oikeussaliin ei saa.
Ruotsalaisessa oikeudessa sama logiikka on jo nähtu. Yhdessä Foxtrotiin liittyvässä jutussa syyttäjä katsoi, että nuori tekijä oli teeskennellyt Signal-keskusteluissa olevansa useita eri ruotsalaisrikollisia — Foxtrot-nimeä käytettiin siis pelotteena, brändinä, ei todellisena organisaationa. Ruotsalainen syyttäjä Alexander Wallenius käytti oikeudessa ilmaisua, joka on jäänyt elämään: rikollisuudesta oli tullut ”Foodora rikoksille”. Teon voi tilata kuin ruoka-annoksen, eikä tilaaja ja toimittaja koskaan kohtaa.
Tuhat euroa ja Snapchat
Sarjan ensimmäisessä itsenäisessä artikkelissa, joka käsitteli alaikäisten värväystä rikollisverkostoihin, kuvattiin mekanismi: nuoria värvätään katoavien viestien sovelluksilla, luvataan maksu, eikä tekijä koskaan tapaa tilaajaa. Sama mekanismi toimii myös valtiollisen terrorin puolella — ja se on tämän osan hälyyttävin havainto.
Eurooppalaiset turvallisuuspalvelut ovat raportoineet jo vuosia, että Iran nojaa rikollisverkostoihin värvätäkseen matalan tason ”kertakäyttöisiä” toimijoita — ihmisiä, joita motivoi mahdollisuus ansaita suhteellisen pieniä summia, joilla on rajallinen käsitys kohteestaan eikä mitään tietoa lopullisesta maksajastaan. Konkreettinen esimerkki löytyy Ranskasta. Vuonna 2024 pidätetty entinen huumekauppias kertoi, että hänet oli värvätty Snapchatin kautta — värvääjänä entinen sellitoveri — auttamaan ”petostapauksessa”. Palkkio oli tuhat euroa. Todellisuudessa tehtävänä oli vakoilla juutalaisen liikemiehen kotia Münchenissä.
Huomaa, mikä toistuu. Sama sovellus. Sama kertakäyttöisyys. Sama tietämättömyys siitä, kenelle todella työskentelee. Kun alaikäinen värvätään ampumaan kilpailevan jengin jäsen, tilaaja on toinen rikollinen. Kun sama mekanismi tuottaa vakoojan juutalaisen liikemiehen kotiovelle, tilaaja on valtio. Väline on identtinen; vaihtunut on vain se, kuka maksaa. Ja juuri siksi nämä kaksi uhkaa — rikollinen ja valtiollinen — eivät ole erotettavissa toisistaan sieltä, mistä niitä pitäisi torjua: värväyshetkellä, ruudulla, jossa lukee vain nimimerkki ja summa.
Miksi heikkenevä valtio iskee enemmän, ei vähemmän
Voisi kuvitella, että sodassa johtajansa menettänyt Iran vetäytyisi. Päinvastoin: mitä heikommaksi valtio käy, sitä enemmän se nojaa juuri tämän kaltaisiin kertakäyttöisiin sijaistoimijoihin — koska sillä ei ole enää varaa suoraan yhteenottoon eikä menetettävää sivullisissa tekijöissä.
Kansainväliset analyysit ovat yksimielisiä yhdestä asiasta: riippumatta sodan tai neuvottelujen lopputuloksesta Teheran ei luovu proxy-verkostostaan, jota se pitää strategisena syvyytenä ja hybridisodankäyntinsä kulmakivenä. Johtaja voidaan tappaa, verkosto ei. Se on rakennettu selviytymään juuri sitä varten.
Suomi ei ole reitin päässä
Suomalaiselle lukijalle tämä kaikki saattaa tuntua naapureiden ongelmalta — Ruotsin jengisota, Norjan suurlähetystöisku, Ranskan värväystapaus. Mutta juuri se, mitä tässä osassa on kuvattu, tekee etäisyydestä petollisen. Kun uhka hajautuu — kun se irtoaa nimetyistä verkostoista ja tunnistettavista organisaatioista brändinimiksi ja kertakäyttöisiksi tekijöiksi — se myös leviää helpommin periferiaan. Hajautuvaa uhkaa ei pysäytä raja.
Suomen suojelupoliisi Supo nimesi vuoden 2026 uhka-arviossaan Iranin ensimmäistä kertaa erillisenä valtiollisena uhkana. Suomessa on sekä Israelin että Yhdysvaltain suurlähetystö — samankaltaisia kohteita kuin ne Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Oslossa, joihin on jo iskettу. Tuore Nato-jäsenyys asettaa Suomen myös selkeämmin osaksi sitä läntistä liittokuntaa, jota vastaan iranilaista painostusta suunnataan. Norjan PST on ollut suorasanaisempi kuin Supo: se on arvioinut mahdolliseksi, että iranilaiset sijaistoimijat yrittävät iskuja Norjassa, ja kuvannut Iranin käyttävän tällaisia iskuja poliittisen painostuksen välineenä.
Tämä ei tarkoita, että Suomessa olisi tapahtumassa isku. Se tarkoittaa, että ne rakenteelliset edellytykset, jotka tekivät Oslon, Tukholman ja Kööpenhaminan iskuista mahdollisia, ovat samat, jotka ovat vähitellen muodostumassa Suomeen: kansainväliset verkostot, kertakäyttöinen värväys sosiaalisessa mediassa, ja kohteita, jotka sopivat iranilaisen painostuksen logiikkaan. Ero Suomen ja sen naapureiden välillä on tällä hetkellä ajassa, ei rakenteessa.
Mitä tämä tarkoittaa
Kun Osa 1 seurasi kokaiinia satamaan, se päätyi kysymykseen tekijöiden takana olevasta tilaajasta. Tämä osa on näyttänyt, että sama infrastruktuuri, joka kuljettaa huumeita, myös iskee — ja että kun iskun tilaaja on valtio, tavallinen rikostorjunta ei enää riitä.
Kolme asiaa on muuttunut sen jälkeen, kun tätä sarjaa alettiin valmistella. Iranin johto on hajonnut sodassa. Foxtrotin tukikohta Ruotsissa on murenemassa. Ja iskujen malli on mutatoitunut nimetyistä verkostoista brändinimiksi ja kertakäyttöisiksi tekijöiksi. Jokainen näistä muutoksista näyttäisi ensi silmäyksellä heikentävän uhkaa. Todellisuudessa ne kaikki tekevät siitä vaikeammin havaittavan — ja siten vaarallisemman.
Tämä on se rakenteellinen käänne, jota julkinen keskustelu ei ole vielä täysin tavoittanut. Me olemme tottuneet ajattelemaan, että kun johtaja pidätetään tai tapetaan, verkosto heikkenee. Että kun jengit pakenevat maasta, uhka pienenee. Mutta käsketty verkosto ei tarvitse ehjää käskyketjua. Se toimii silloinkin, kun ketju katkeaa ja hajoaa yksittäisiksi, toisistaan tietämättömiksi tekijöiksi. Se on rakennettu juuri sitä varten.
Ja se herättää kysymyksen, joka jää tämän sarjan viimeiseen osaan. Jos sama infrastruktuuri palvelee sekä kartelleja että valtioita — jos samat ihmiset, samat asunnot ja samat sovellukset kuljettavat kokaiinia maanantaina ja vakoilevat suurlähetystöä tiistaina — niin kenen ongelma se on? Poliisin, joka torjuu rikollisuutta? Vai suojelupoliisin, joka torjuu valtiollisia uhkia? Pohjoismaiset viranomaiset ovat reagoineet näihin kahtena erillisenä uhkana. Verkostot eivät erottele.
Mihin tämä artikkeli nojaa
Tämä artikkeli perustuu julkisiin lähteisiin: Yhdysvaltain ja Britannian pakotepäätöksiin, Norjan PST:n ja Suomen Supon julkisiin uhka-arvioihin, ruotsalaisen, norjalaisen ja kansainvälisen median dokumentoituun raportointiin sekä turvallisuustutkimuslaitosten julkisiin analyyseihin. Se ei nojaa henkilöhaastatteluihin eikä salaiseen aineistoon.
Verkostojen ja Iranin välisiä kytkentöjä koskevat päätelmät on merkitty havainnoiksi ja viranomaisarvioiksi, ei tuomioistuimen toteamiksi tosiasioiksi. Rawa Majidia koskevat väitteet työskentelystä Iranille perustuvat Yhdysvaltain ja Britannian viranomaisten julkisiin päätöksiin. Majidia ei ole näiden väitteiden osalta tuomittu.