Pohjolan uusi sotatalous — ja miksi 3 600 osakekauppaa eivät ole vielä unohtuneet

Tämä raportti ei ole tarina sisäpiirikaupasta. Tämä on tarina siitä, mitä jää jäljelle, kun syyttäjä sanoo "ei rikosta" ja julkinen keskustelu katoaa seuraavan uutisviikon alle.

Norjan syyttäjäviranomainen Økokrim lopetti lokakuussa 2024 tutkinnan, joka koski entisen pääministeri Erna Solbergin aviomiehen Sindre Finnesin osakekauppoja. Finnes oli tehnyt Solbergin kahdeksanvuotisen pääministerikauden aikana noin 3 600 yksittäistä pörssikauppaa ja ansainnut niistä noin 1,8 miljoonaa kruunua. Hän oli myöntänyt valehdelleensa vaimolleen kauppojen laajuudesta. Silti Økokrimin päätös oli lopullinen: ei indikaatioita sisäpiiritiedon käytöstä, ei rikosta, ei syytteitä.

Tämä on eri asia kuin "ei tapahtunut mitään". Järjestelmä — Solbergin omat sidonnaisuusilmoitukset, Stortingin valvontamenettelyt, Norjan finanssivalvonta Finanstilsynet — ei havainnut mitään kahdeksaan vuoteen. Ei yhtä kauppaa. Ei kolmeasataa. Ei kahtatuhatta. Yli 3 600 kauppaa meni läpi samalla kun aviomies istui pääministerin asunnossa ja vaimo allekirjoitti sidonnaisuuslomakkeita puutteellisin tiedoin.

Ja juuri tähän aukkoon puolustusteollisuuden räjähdysmäinen kasvu osuu. Kun Kongsbergin osake 27-kertaistuu viidessä vuodessa, kysymyksen rahallinen paino muuttuu. Kun puolustusbudjetit nousevat sadoilla miljardeilla, ostopäätöksiin vaikuttavat tiedot tulevat taloudellisesti merkittävämmiksi. Kun Norja, Suomi ja Ruotsi ovat Natossa ja päätökset tehdään usein samoissa pöydissä, ennakkotieto siirtyy helpommin kuin koskaan.

IMitä Norja nyt tekee

Pitkän aikavälin puolustussuunnitelma

Norjan nykyinen pitkän aikavälin puolustussuunnitelma (Langtidsplanen for forsvarssektoren) hyväksyttiin Stortingissa kesäkuussa 2024. Alkuperäinen budjetti: 1,62 biljoonaa kruunua vuosille 2025–2036. Tämä oli jo tuolloin suurin puolustuspanostus sitten kylmän sodan.

Maaliskuun 27. päivänä 2026 hallitus ilmoitti lisäävänsä summaan 115 miljardia kruunua. Lisäyksen ajoitus ei ollut sattuma. Yhdysvallat oli tammikuussa 2025 vaihtanut presidenttiä, Naton eurooppalaiset jäsenet olivat painostuksen alla nostaneet tavoitetasoaan 3,5 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2035 mennessä, ja Norja halusi olla siinä etujoukoissa. Lisäyksistä 31 miljardia kohdennetaan vuosiin 2026–2030.

Kongsbergin nousu

Kongsberg Gruppen ASA on Norjan valtion 50,001-prosenttisesti omistama teollisuuskonserni, jonka merkittävin liiketoiminta-alue on puolustusteknologia. Konserni valmistaa meriohjuksia (Naval Strike Missile, Joint Strike Missile, jota käytetään F-35-hävittäjässä), NASAMS-ilmatorjuntajärjestelmää ja kauko-ohjattavia asejärjestelmiä.

Vuoden 2025 lopussa konsernin tilauskanta oli 157,4 miljardia kruunua — ennätys, joka oli kasvanut vuodessa noin 25 prosenttia. Osakekurssi oli tammikuussa 2022, juuri ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, noin 230 kruunua. Huhtikuun 2026 tasoilla se liikkui yli 1 400 kruunussa.

Nousu ei ole Kongsbergin johdon ansiota pelkästään. Se on pohjimmiltaan eurooppalainen trendi: Saksan Rheinmetall, Ranskan Thales, Britannian BAE Systems, Ruotsin Saab — kaikki ovat noin kertaluokan menestyksessä. Mutta Kongsbergin tapaus on erityinen yhdestä syystä: yhtiön enemmistöomistaja on valtio, joka myös päättää Norjan puolustusbudjetista. Sama taho ostaa, päättää ostopolitiikasta ja omistaa myyjän.

Nammo, Patria ja omistuskolmio

Norjan valtion ja Kongsbergin lisäksi kuvassa on kaksi muuta yhtiötä. Nammo AS on ampumatarvikkeiden ja raketinlaukaisualustojen valmistaja, jonka omistaa 50-prosenttisesti Norjan valtio elinkeinoministeriön kautta ja 50-prosenttisesti Patria Oyj. Patria puolestaan on suomalainen puolustusteollisuuskonserni, jonka omistaa Suomen valtio 50,1 prosentin osuudella ja Kongsberg Defence & Aerospace AS 49,9 prosentin osuudella. Järjestely on ollut voimassa vuodesta 2016, jolloin Suomen valtio myi Patrian osakkeet Kongsbergille 283,5 miljoonalla eurolla.

Omistusketjun käytännön lopputulos on yksinkertainen: Norjan valtio on suora tai epäsuora osaomistaja kaikissa kolmessa yhtiössä. Se on Kongsbergin enemmistöomistaja. Se omistaa puolet Nammosta. Ja Nammon toinen omistaja Patria on yhtiö, josta Kongsberg — Norjan valtion omistama konserni — omistaa 49,9 prosenttia.

IIKun valvonta katsoi läpi sormien

Finnes: 3 600 kauppaa, kahdeksan vuotta, yksi pahoittelu

Kun Erna Solberg aloitti Norjan pääministerinä lokakuussa 2013, hänen aviomiehensä Sindre Finnes oli pitkän linjan elinkeinoelämän asiantuntija. Hän oli työskennellyt muun muassa Norjan teollisuusliitossa. Kun Solbergin kahdeksanvuotinen pääministerikausi päättyi lokakuussa 2021, Finnes oli tehnyt sen aikana noin 3 600 yksittäistä osakekauppaa.

Luku paljastui syyskuussa 2023, kaksi vuotta Solbergin kauden päättymisen jälkeen. Solberg oli tuolloin jo Høyren puheenjohtajana ja oppositiossa asemoitumassa vuoden 2025 vaaleihin. Selitys lukumäärälle oli se, että Finnes oli kaupannut norjalaisia pörssiosakkeita päivittäiskaupankäynnin tyyliin: lyhyitä positioita, nopeita tuotto-otantoja, joskus satoja kauppoja yhden kuukauden aikana.

Solbergin selitys julkisuudessa oli, että hän ei tiennyt kauppojen laajuutta. Finnes itse vahvisti: hän oli valehdellut vaimolleen. Solbergin pääministerikauden aikaiset sidonnaisuusilmoitukset oli täten tehty puutteellisten tietojen pohjalta. Jotkut Finnesin kaupatuista yhtiöistä olivat toimialoilla, joihin Norjan hallituksen päätökset vaikuttivat — kalastusyhtiöitä, energia-alan toimijoita, teknologiayrityksiä. Puolustusteollisuuden osakkeita Finnesin portfoliossa ei tiettävästi ollut.

Mitä Økokrim sanoi — ja mitä se ei sanonut

Økokrim aloitti esitutkinnan lokakuussa 2023. Tutkinta kesti noin vuoden. Lopputulos julkistettiin: ei riittäviä indikaatioita sisäpiiritiedon käytöstä, ei rikosta, ei syytteitä.

Økokrim ei sanonut, että valvontajärjestelmä olisi toiminut. Se sanoi, että sen käytettävissä olevilla todistusaineistotyökaluilla se ei voinut todistaa sisäpiirikauppaa. Finnes oli tehnyt kauppansa, valehdellut vaimolleen, ja järjestelmä — Solbergin omat sidonnaisuusilmoitukset, Stortingin valvontamenettelyt, Norjan finanssivalvonta — oli missannut sen kokonaan. Kahdeksan vuoden ajan.

Pääministerin puolison kaupat eivät kuulu siihen valvontakategoriaan, jota Finanstilsynet aktiivisesti tarkkailee. Stortingin valvontavaliokunta tutki asiaa ja antoi moitteita, ei seuraamuksia. Hallinnollisesti tämä jäi muutamaksi kuukaudeksi kuumaksi puheenaiheeksi, josta mediat siirtyivät eteenpäin.

Huitfeldt: ulkoministeri, joka ei tiennyt puolisonsa kaupoista

Syyskuussa 2023 paljastui, että ulkoministeri Anniken Huitfeldtin aviomies Ola Flem oli käynyt Huitfeldtin ministerikauden aikana osakekauppaa. Määrät olivat pienempiä kuin Finnesillä, mutta kysymys oli samantyyppinen: oliko ulkoministeri antanut sidonnaisuusilmoituksiaan tietämättä aviomiehensä kaupoista?

Huitfeldt ilmoitti, ettei ollut tiennyt. Flem vahvisti kaupat. Syyttäjäviranomainen tutki. Ei rikosta. Huitfeldt joutui eroamaan ulkoministerin tehtävästä lokakuussa 2023 — ei siksi, että hänet olisi todettu syylliseksi mihinkään, vaan koska hänen uskottavuutensa oli kärsinyt. Tämä oli ensimmäinen konkreettinen poliittinen seuraus koko keskustelusta.

Borten Moe ja Kongsbergin osakeosto

Kolmas tapaus oli eri tyyppinen. Öljy- ja energiaministeri Ola Borten Moe oli huhtikuussa 2023 ostanut osakkeita Kongsberg Gruppenista — suoraan, omiin nimiinsä — samana aamuna kuin hän osallistui kabinettikokoukseen, jossa käsiteltiin Norjan puolustusmäärärahojen nostoa. Kauppa oli pieni (noin 140 000 kruunua), mutta sen ajoitus oli ongelmallinen. Borten Moe erosi ministeristä syyskuussa 2023.

Hän itse myönsi kaupan, hän itse myönsi ajoituksen ja hän myös erosi oma-aloitteisesti. Se ei ollut epäilyksenvarainen skandaali. Se oli yhden ministerin rikkomus, jonka järjestelmä käsitteli nopeasti.

Yhdessä nämä kolme tapausta — Finnes/Solberg, Flem/Huitfeldt, Borten Moe — paljastivat jotain Norjan poliittisesta kulttuurista ja sen sidonnaisuusvalvonnan kyvystä. Järjestelmä löysi yhden tapauksen (Borten Moen), jossa rikkeen tekijä itse kertoi asiasta. Kaksi muuta löytyivät toimittajien työn ansiosta, ei viranomaisten. Ja kummassakin tapauksessa syyttäjäviranomainen totesi lopuksi: ei rikosta.

IIIMitä tämä rakenteellisesti tarkoittaa

Luottamus, joka ei ole kaksisuuntainen

Norjan poliittinen järjestelmä perustuu poikkeuksellisen korkeaan luottamukseen. Tämä on ollut sen vahvuus. Kansalaiset luottavat viranomaisiin, media luottaa viranomaisiin, parlamentti luottaa hallitukseen. Järjestelmä on rakennettu olettaen, että poliitikot raportoivat sidonnaisuutensa rehellisesti, että heidän puolisonsa eivät käy merkittävää osakekauppaa ilman ilmoitusta, ja että jos jotain ongelmallista tapahtuu, se tulee ilmi itse.

Kolme edellä kuvattua tapausta osoittaa, että tämä oletus ei enää päde — ainakaan automaattisesti. Se on tärkeä havainto, koska se ei johdu yksittäisistä huonoista ihmisistä. Se johtuu siitä, että järjestelmä ei ollut rakentanut ulkoisia tarkastusmekanismeja siihen oletukseen, että rehellisyys pitäisi. Ulkoista varmistusmenettelyä ei ollut.

Kysymys, johon kukaan ei vielä vastaa

Kolme vuotta sitten, kun Finnes-skandaali oli kuumimmillaan, Norjan Stortingissa keskusteltiin sidonnaisuusvalvonnan kiristämisestä. Ehdotettiin, että ministerin ja eduskunnan jäsenen puolisoilla pitäisi olla ilmoitusvelvollisuus kaupoistaan. Ehdotettiin, että ministerien pitäisi sijoittaa varansa sokkoomistettuun blind trust -rakenteeseen. Ehdotettiin, että Finanstilsynet saisi laajemmat toimivallat. Mitään näistä ei toteutettu. Muutaman kuukauden kiihkeän keskustelun jälkeen aihe hautautui.

Nyt, vuonna 2026, kun Norja on tekemässä sotatalouden mittakaavaisia sijoituksia puolustusteollisuuteen, joka jo valmiiksi on 27-kertaistanut osakearvonsa, kysymys on palannut — mutta sitä kysyy hyvin harva. Mediat ovat siirtyneet uusiin aiheisiin. Politiikot eivät halua muistuttaa siitä. Puolustusteollisuus itse, syystäkin, ei halua herättää keskustelua, joka voisi vaikuttaa sen toimintakykyyn kriittisessä kasvuvaiheessa.

Mitä suomalaisen pitäisi ajatella

Suomi katselee Norjaa harvoin kriittisesti. Naapuri on oikeusvaltio, liittolainen, luotettava kauppakumppani. Kun Norjasta tulee uutisia osakekauppaskandaaleista, suomalainen julkinen keskustelu käsittelee niitä tyypillisesti etäisenä norjalaisena ongelmana — ei muistutuksena siitä, että Suomen valtio omistaa puolet Nammosta norjalaisen valtion rinnalla ja että suomalainen Patria on Kongsbergin 49,9-prosenttisesti omistama.

Tämä näkökulma on käsittämättömän kapea. Jos Norjan sidonnaisuusvalvonta on aukollinen, se koskee myös niitä yhtiöitä, joiden toisena omistajana on Suomen valtio. Kysymys ei ole vain norjalainen. Se on pohjoismainen — ja koska kyseessä on puolustusteollisuus, se on Nato-kysymys.

Tähän palaa Osa 2 tämän sarjan toisessa artikkelissa. Siinä käsitellään Suomen omaa puolustusteollisuusohjausta, Patria-omistajaohjauksen muutoksia ja kysymystä siitä, miten Suomi on rakentanut oman sidonnaisuusvalvontansa. Mutta jo tämän ensimmäisen osan pohjalta voidaan sanoa yksi asia: oletus, että Pohjoismaat ovat immuuneja näille kysymyksille pelkästään "läntisen kulttuurin" perusteella, ei kestä tarkastelua. Se on ollut oletus, joka on jo kerran pettänyt.

IVKolme skenaariota

Seuraavat skenaariot eivät ole ennustuksia. Ne ovat työkaluja, joilla voidaan hahmottaa, mitä erilaisia polkuja Pohjolan puolustusteollisuuden ja poliittisen valvonnan suhde voi tästä eteenpäin kulkea.

Skenaario 1 — Valvonta kiristyy, kun seuraava tapaus tulee

Todennäköisin skenaario. Norjan Storting ei säädä merkittäviä uusia valvontasääntöjä ennen kuin toinen skandaali pakottaa siihen. Seuraava tapaus tulee jostain: ehkä ministerin sukulainen, ehkä valtion omistaman yhtiön hallituksen jäsen, ehkä konsultti, joka siirtyi politiikan ja teollisuuden välillä. Kun tapaus tulee, keskustelu käynnistyy uudelleen. Tällä kertaa, kun puolustusbudjettien raskaus on kasvanut, paine säätää blind trust -velvoitetta ministereille on suurempi. Muutos tulee, mutta sitten kun vahinko on jo tapahtunut.

Skenaario 2 — Pohjoismainen sääntely-aloite

Vähemmän todennäköinen, mutta mahdollinen. Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä käynnistyy keskustelu pohjoismaisesta puolustusteollisuuden sidonnaisuusvalvonnan standardista. Tämä olisi järkevintä juuri siksi, että Patria–Kongsberg–Nammo-ristiomistukset koskevat kolmea valtiota. Aloite voisi tulla yksittäisestä kansanedustajasta, tutkivan journalismin painostuksesta, tai Nato-kehityksen yhteydessä. Tämän skenaarion edellytys on, että kysymys pidetään poliittisesti elävänä silloinkin, kun skandaaleja ei ole.

Skenaario 3 — Luottamus hajoaa paloina

Epätodennäköinen mutta vakavin. Jos seuraavat kaksi tai kolme skandaalia tulevat lyhyessä ajassa peräkkäin ja jos ne koskettavat eri maita pohjoismaisessa järjestelmässä, kansalaisten luottamus puolustusteollisuuden ja sen poliittisen valvonnan rehellisyyteen voi hajota poliittisesti radikaaleiksi painotuksiksi. Tämä ei palvelisi ketään. Puolustusteollisuus tarvitsee yhteiskunnallisen luvan kasvulleen. Jos se menettää sen, seuraukset ovat pitkäaikaisia.

Tämän sarjan toinen osa käsittelee Suomen puolustusteollisuusohjauksen rakennetta ja sitä, mitä Suomessa on tehty tai jätetty tekemättä vastaavissa kysymyksissä. Osa 2 julkaistaan touko–kesäkuussa, Nammon 2025-vuosiraportin ja Patrian vuosikokouksen 14.4.2026 jälkipuinnin yhteydessä.